FISE on saanut ympäristöministeriöltä tehtäväksi selvittää nk. Rakennuspankin perustamista. Suuronnettomuustutkintalautakunta on hallisortumia liittyvään suositukseen ehdottanut tällaisen rakennevirheisiin perustuvan tietokannan perustamista. Tästä lähtökohdasta tehtävää on laajennettu koskemaan kaikkea rakentamista rakennussuunnittelua (arkkitehtuuri) lukuun ottamatta.
Alustavissa kaavailuissa on ajateltu järjestelmää, jossa virhe-esimerkit lähetetään FISE:lle, joka toimittaa ne edelleen sopivaksi katsomalleen arviointilautakunnalle, joka käy ne läpi ja hyväksytyt esimerkit sitten liitetään esim. netissä olevaan pankkiin. Tällä menettelyllä saadaan valtakunnan paras asiantuntemus tarkastamaan esimerkit ja hyväksymään myös niihin liittyvät hyvän rakentamistavan mukaiset oikeat ratkaisut. Tämä on tärkeää jotta järjestelmä saavuttaisi riittävän arvostuksen. Esimerkit esitetään mahdollisimman detaljitasolla ja puhtaasti tekniseltä kannalta ilman tapaukseen liittyviä tuotenimiä tai osapuolia. Mukaan pyritään saamaan ainakin toistuvimmat ja opettavaisimmat tapaukset.
Virhe-esimerkeistä tehdään "kortteja". Korttia kohti otetaan selvyyden vuoksi vain yksi asia, joten yhdestä esimerkkitapauksesta voi syntyä useitakin kortteja. Kortit kattavat kaikki rakentamisen osa-alueet rakennussuunnittelua lukuun ottamatta. Esimerkkeihin liittyy aina myös kuvaus oikeasta, hyvän rakentamistavan mukaisesta ratkaisusta.
Vaikein asia on esimerkkiaineiston laadinta. Yksi reunaehto tulee siitä, ettei millään rakennusalan organisaatiolla ole resursseja ruveta itse muokkaamaan tätä aineistoa. Yksi ajatus on ollut rajata aineisto vain päteväksi todetun ulkopuolisen tarkastajan raportteihin, nämähän tuotetaan rakennushankkeeseen ryhtyneen kustannuksella. Koko menettelyn kustannukset voidaan silloin pitää hyvin kohtuullisina. Tällä menettelyllä (yhdessä arviointilautakuntien valvonnan kanssa) voidaan varmistaa selvitysten kohtuullinen laatu. Hyvää materiaalia on myös olemassa suurimpien paikkakuntien rakennusvalvonnoilla ja ainakin Helsingin RVV on myös jatkossa luvannut tuottaa materiaalia pankkiin. Arviointilautakuntia työllistetään kohtuuttomasti, jos kuka tahansa saa esittää virheitä arvioitaviksi. Jos taas vain tarkastajat saavat esittää tapauksia arvioitavaksi, voi olla ettei kaikkia opettavaisia esimerkkejä saada FISE:n käsittelyyn. Erityisesti tuodaan esiin tapauksia, joihin liittyy turvallisuusriski.
Copyright tai vastuukysymyksissä ei liene ongelmia. Rakennepiirustusten ja suunnitelmien ei ole katsottu kuuluvan suojauksen piiriin ja FISE:n toiminnasta vastaa sen hallitus. Virheet, joihin liittyy tunnistettavia tuotenimiä tai yhtiöitä voivat olla hankalia.
FISE:n hallitus on asettanut työryhmän valmistelemaan tietokantaa: Ismo Tawast ja Jorma Puhto rakenne-toimialan, Ralf Lindberg ja Klaus Söderlund FISE:n, Seppo Posti LVI-toimialan, Kauko Juutinen rakennusvalvonnan ja Teppo Lehtinen ympäristöministeriön edustajana.